PYHÄ ATHOS-VUORI - JUMALANÄIDIN PUUTARHA
Pyhän Athos-vuoren (Agíon Oros) itsehallintoalue käsittää 336 km² suuruisen alan Pohjois-Kreikassa, Halkidikín niemimaan itäisimmässä sormessa. Niemen pituus on n. 50 km ja leveys 6-12 km, ja sen miltei erottaa mantereesta 2 km:n levyinen matala kannas. Persian kuningas Xerxes kaivatti kannaksen poikki 483-481 eaa kanavan, josta on vieläkin jäljellä painauma Tripitín kylän kohdalla.
Niemi on vuoristoinen kohoten juuresta kärkeen päin, ja sen pyramidimainen korkein huippu, Athos, kohoaa kaakkoiskärjessä jyrkästi 2033 m korkeuteen Egeanmeren pinnasta ja on Olympoksen ja Kreetan huippujen jälkeen Egean meren rannikon ja saariston korkein vuori. Vuoren länsi- ja pohjoissivut ovat erityisen jyrkät, eikä se syyttä ole saanut epiteettejä ”pelottava” ja ”kunnioitusta herättävä”. Vuori näkyy kirkkaalla säällä miltei koko pohjoisen Egean meren alueelle, ja erottuu selvästi esim. Kreetalle Iraklioniin menevästä lentokoneesta.
Niemimaan lounaisrinteillä on enimmäkseen karua tavanomaista Välimeren kasvillisuutta, mutta ylempänä ja koko koillisrinteellä on runsaasti rehevää tammi- kastanja- ja mulperipuumetsää. Luonto on pysynyt viime aikoihin saakka hyvin koskemattomana. Nykyään luostarit myyvät paljon puuta metsistään, ja metsätöiden vuoksi on rakennettu paljon autoteitä. Pyhän Dionysioksen luostaria lukuun ottamatta jokaiseen luostariin johtaa jo ainakin maastoautolla ajettava tie. Ainoa päällystetty tie johtaa Dafnin satamakylästä alueen keskuspaikkaan, Kariésiin. Se valmistui patriarkka Athenagorasta varten hänen tullessaan Athoksen 1000-vuotisjuhliin 1963.
Historiaa
Ajanlaskumme alussa niemellä mainitaan sijainneen seitsemän kaupunkia (Akanthos, Akrothoon, Dion, Kleonai, Olofryxos, Sane ja Thyssos), jotka olivat 600-luvulle tultaessa hävinneet. Bysantin keisari Basileios I (867-886) määräsi niemimaan kokonaan omistettavaksi luostarikilvoitukselle, sillä erakkomunkkeja oli asettunut sinne asumaan ainakin jo 400-luvulta alkaen Aluetta nimitetään perimätiedon mukaan myös Jumalanäidin puutarhaksi (to Perivóli tis Panagías). Sen mukaan oli Jumalanäitiä, neitsyt Mariaa kuljettanut laiva rantautunut myrskyssä Athoksen koillisrannikolle. Ihastuttuaan paikkaan ja siellä eläviin ihmisiin Maria oli rukoillut, että hän saisi jäädä heitä opettamaan. Tällöin oli taivaasta kuulunut ääni, joka sanoi: ”Tämä on sinun perintöosasi ja puutarhasi, paratiisi ja turvasatama kaikille pelastusta etsiville”.
Ensimmäisen varsinaisen luostarin, Megísti Lavran, perusti pyhä Athanasios Athoslainen v. 963. Keisari Johannes Tsimiskes (969-976) antoi Pyhälle vuorelle edelleen voimassa olevan luostarisäännön. Suurin osa luostareista on perustettu 900- ja 1000-luvuilla, nuorimmat vasta 1370-luvulla. Bysantin kukistuttua 1453 turkkilaiset sallivat luostareiden toiminnan, mutta määräsivät niille ankarat verot eivätkä suojelleet niitä merirosvoilta. Kreikan vapaussodassa (1821-29) luostarit tukivat vapaustaistelijoita myymällä paljon arvoesineitään ja tarjoamalla turvapaikkoja.
Pyhä vuori liitettiin itsenäiseen Kreikkaan vasta ensimmäisen Balkanin sodan jälkeen Lontoon rauhansopimuksella 30.5.1913, ja sen nykyinen itsehallinto vahvistettiin 10.9.1926 Kreikan perustuslaissa ja 29.5.1979 EU:hun liittymissopimuksessa.
Luostarit
Athoksen niemellä toimii nykyään 20 itsenäistä luostaria, niiden alaisina 12 skiittaa eli sivuluostaria ja suuri määrä muutaman munkin asuttamia keljoja, erakkojen majoja ja luolia. Niissä asuu n. 2500 munkkia, tällä hetkellä (v. 2020) mm. neljä suomalaista. Enimmillään ennen ensimmäistä maailmansotaa luostareita on ollut 40, ja niissä munkkeja yli 20 000, joista yli puolet venäläisiä. Nykyisistä luostareista 17 on kieleltään ja perinteeltään kreikkalaisia. Yksi on venäläinen, yksi serbialainen ja yksi bulgarialainen luostari. Skiitoista kaksi on romanialaisia, kaksi venäläisiä ja yksi bulgarialainen.
Koko Athoksen alue on jaettu luostarien omistamiin osiin, ja luostareilla on historian saatossa vakiintunut keskinäinen arvojärjestys, joka ei ole ikä- eikä suuruusjärjestys. Hengellisesti Pyhän vuoren luostarit ovat suoraan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan alaisia, siis erillään Kreikan ortodoksisesta kirkosta ja Pohjois-Kreikan ortodoksisista metropoliittakunnista. Kaikki luostarit ovat nykyään ns. kinobialuostareita, eli niissä koko veljestö noudattaa yhtenäistä päivärytmiä, pitää päivittäin yhteiset jumalanpalvelukset ja ruokailee yhdessä. Enemmistössä skiitoista noudatetaan idiorytmistä periaatetta, eli niissä munkeilla on henkilökohtainen päiväohjelmansa ja taloutensa, ja vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä pidetään yhteiset jumalanpalvelukset ja ateriat.
Hallinto
Pyhää vuorta sanotaan usein munkkitasavallaksi, mutta luostaritasavalta on täsmällisempi nimitys, sillä yksittäisellä munkilla ei ole äänioikeutta. Alueen päättävänä elimenä on 20-jäseninen Pyhä Neuvosto (Iéra Kinótes), johon kunkin luostarin johtaja määrää vuosittain edustajansa. Vaikeimmissa ja tärkeimmissä päätöksentekotilanteissa Pyhä Neuvosto kaksinkertaistetaan ottamalla mukaan myös luostareiden johtajat. Toimeenpanevana elimenä on kiertosysteemillä vuosittain vaihtuva, neljän luostarin edustajan muodostama hallitus (Iéra Epistasía). Näiden puheenjohtajana toimii vuorovuosittain joku viiden arvostetuimman luostarin edustajista. Hallintoelinten tehtävänä on päättää ja vastata koko aluetta koskevista yhteisistä asioista (liikenne, vierailijakiintiöt ja -säännöt, maallikoiden asema jne.) sekä vastata luostarien yhteisesti omistamasta Protaton -katedraalista ja teologisesta Athoniada-koulusta. Muissa asioissa luostarit ovat täysin itsenäisiä ja kutakin johtaa veljestön eliniäksi valitsema pappismunkki, igumeni. Kreikan valtiota edustaa Athoksen alueella maaherraa vastaava hallintovirkamies, joka valvoo itsehallintosopimusten noudattamista ja jonka alaisena toimivat alueen poliisit ja tullimiehet. Kreikan laivasto ja ilmavoimat vastaavat ympäröivän merialueen ja ilmatilan valvonnasta. Pyhä vuori on Ahvenanmaan tavoin EU:n tullialueen ulkopuolella.
Vierailurajoitukset ja palvelut
Koska perimätiedon mukaan Athos on omistettu Jumalansynnyttäjälle, niin sinne pääsy on kaikilta muilta naisilta ja myös naaraspuolisilta kotieläimiltä (paitsi kissat ja kanat) kielletty. Tätä koskevan ”Avaton” asiakirjan antoi keisari Konstantinos Monomahos (1042-1054). Myös kaikki miehet tarvitsevat vierailuun erillisen luvan (Diamonitírio), jota on anottava Athos-toimistosta Thessalonikista. Vierailijakiintiöt ovat tiukat: enintään 120 ortodoksia ja 10 muun uskoista sallitaan tulevan alueelle päivässä. Myös vierailun pituus on säännelty tiukasti. Normaali oleskeluaika on 3 yötä, jolloin jokainen yö on oltava eri luostarissa. Kaikki vierailukohteet ja -päivät on myös sovittava etukäteen kunkin luostarin kanssa majoituksen järjestämisen vuoksi, sillä luostarien ulkopuolella ei saa yöpyä. Ortodoksit saavat vierailuun helposti lisäaikaa ja luvan viettää pidempiä aikoja yhdessä luostarissa varsinkin, jos lupautuvat auttamaan munkkeja talkooperiaatteella taitonsa mukaan eri tehtävissä. Luostareiden itse kutsumat vieraat ovat kiintiöiden ulkopuolella. Aiemmin tulijoilla tuli olla parta, mutta nykyään sallitaan myös parrattomia miehiä ja isänsä tai isoisänsä kanssa tulevia poikia. Alueelle ei saa viedä videokameroita eikä nauhureita. Älypuhelimia ei ainakaan toistaiseksi ole kielletty, vaikka niillä voi tehdä videotallennetta.
Diamonitiriota vastaan vierailijat saavat luostareissa maksutta majoituksen ja ruoan, mutta vastavuoroisesti edellytetään, että he antavat luostareille lähtiessään lahjoituksen omantunnon mukaan ja kunnioittavat munkkien elämäntapaa, päivärytmiä ja esim. paastomääräyksiä. Jotkin luostarit ottavat vastaan ainoastaan ortodokseja, eivätkä kaikki luostarit ota vastaan vieraita läpi vuoden. Vierailijoista ylivoimaisesti suurin osa on kreikkalaisia miehiä, jotka käyvät tapaamassa jossakin luostarissa munkkina olevaa sukulaistaan tai hakemassa hengellistä apua joltakin munkkivanhukselta. Viime vuosikymmeninä on varsinkin venäläisten, romanialaisten, bulgatialaisten ja serbialaisten vierailijoiden määrä kasvanut huomattavasti, mutta munkit pitävät tiukasti vierailijamäärän samana jotta heidän elämänsä ei häiriinny.
Liikenne
Pyhä vuori on liikenteellisesti saari, sillä sinne pääsee vain laivalla Uranúpolin (Ouranoupolis) ja Ierisoksen kaupungeista, ja muut kuin luostareiden omat alukset saavat lähestyä aluetta enintään 500 metrin päähän. Vierailijoiden omia ajoneuvoja ei alueella sallita. Pääosa teistä on pohjustamattomia, ja varsinkin talvella osa niistä on ajoittain poikki rankkasateiden ja lumen vuoksi. Alueen huimilla rinteillä liikutaankin yhä eniten jalan tuhatvuotisia polkuja pitkin ja käytetään muuleja kuormajuhtina. Vierailijoita varten on tarjolla munkkien ajamia pakettiautotakseja, joilla voi ennalta sopimalla päästä luostarista toiseen.
Maallikkoasujat
Pyhiinvaeltajien ja vierailijoiden lisäksi alueella on satoja ortodoksimaallikoita eripituisia aikoja, varsinkin metsä- ja rakennustöissä. Vakinaisesti alueella saa erityisluvalla asua 18 vuotta täyttänyt ortodoksimaallikko, jolla on sopimus jonkin luostarin kanssa. Kaikissa luostareissa on tällä hetkellä menossa erilaisia restaurointi-, kunnostus- ja uudisrakennushankkeita, useat niistä EU:n tuella. Athos on UNESCOn maailmanperintökohde.
Elävä perinne
Luostarit ovat kokeneet aikojen saatossa monia hävityksiä tulipaloissa, maanjäristyksissä ja merirosvojen hyökkäyksissä. Kaikesta hävityksestä huolimatta niissä on säilynyt mittaamattoman arvokkaita käsikirjoituksia, kirjoja, ikoneita ja jumalanpalvelusesineistöä. Kaikissa luostareissa on myös ortodoksiselle kirkolle tärkeitä reliikkejä. Myös Bysantin ikonimaalaus- ja kirkkolauluperinteet ovat säilyneet niissä katkeamattomina ja elävinä. Luostarit noudattavat edelleen tiukasti juliaanista kalenteria, joka on 13 päivää jäljessä yleismaailmallisesta gregoriaanisesta kalenterista sekä Bysantin kellonaikaa, jonka mukaan vuorokausi alkaa auringon laskusta. Luostareissa on kilvoitellut 12 ekumeenista patriarkkaa ja yli 140 myöhemmin kanonisoitua pyhää miestä. Viime aikojen kuuluisin Pyhän vuoren munkki oli pyhittäjäisä Paísios (1924-94), jonka luona kävi vuosittain tuhansia ortodokseja saamassa neuvoja elämänsä ongelmiin.
Munkin päivä
Munkin elämää säätelevät jumalanpalvelusrytmi, oman luostarin johtaja (määrää kullekin ns. kuuliaisuustyön, jota pitää parhaansa mukaan hoitaa) sekä ohjaajavanhus (kokeneempi munkki, jonka tahtoon on alistuttava ja jolle on päivittäin tehtävä tiliä myös ajatuksistaan). Oman tahdon kieltäminen on tie, joka johtaa Jumalan tahtoon mukautumiseen ja maallisten kiusausten voittamiseen. Varsinkin niemimaan eteläisimmän kärjen luoksepääsemättömillä jyrkänteillä olevissa asumuksissa ja luolissa kilvoittelee laskematon määrä erakkoja, joiden ainoa tehtävä on lakkaamaton rukoileminen koko maailman puolesta ja joiden ainoa yhteys ulkomaailmaan on silloin tällöin luostarista leipää tuova munkki. Kaiken muun ruoan ja veden he saavat luonnosta.
Talous
Luostarit pyrkivät olemaan mahdollisimman omavaraisia. Ravinnon suhteen tämä pitääkin hyvin, ja samoin rakennusaineet saadaan suurelta osin omasta takaa. Tulonsa luostarit saavat lahjoituksista, muistoesineiden, kirjallisuuden, äänilevyjen ja ikonien myynnistä ja mm. Pyhän vuoren ulkopuolella omistamillaan tiloilla (metóhi) harjoitetusta maanviljelyksestä. Lisäksi ne omistavat kirkkoja ja luostareita eri puolilla Kreikkaa, mm. Thessalonikissa ja Ateenassa ja jopa Amerikassa saaden niiden kautta lahjoituksia. Jotkin luostarit ovat myös Athoksen ulkopuolella toimivien yritysten osakkaita. Useimmat luostarit ovat nykyään vakavaraisia. Kreikassa ja sen ulkopuolella on myös n. 30 Athoksen kilvoitusperinnettä noudattavaa nunnaluostaria, lähin ja suurin niistä on Ormílian luostari Vatopedin kylässä Halkidikin etelärannikolla.
Nykyaika
Pyhän vuoren tulevaisuus oli vakavasti uhattuna viimeksi 1960- ja 1970-luvuilla, kun munkkien määrä oli enää n. 1000 ja usea luostari uhkasi autioitua. Sittemmin alkoi kuitenkin uusi tulija-aalto, kun etupäässä nuoria ja hyvin koulutettuja ortodokseja eri maista alkoi saapua alueen luostareihin. Myös kommunistivallan kukistuminen Itä-Euroopassa on lisännyt sekä munkkien että varsinkin pyhiinvaeltajien määrää. Joidenkin luostarien veljestöt ovat hyvin monikansalliset. Luostarien hengellinen perinne vaihtelee kiihkeästä puhdasoppisuudesta verraten vapaamielisiin.
Pyhää vuorta tekee tunnetuksi Friends of the Holy Mount Athos yhdistys, jolla on sisaryhdistyksiä useassa maassa (Suomessa Pyhän Athos-vuoren Ystävät ry). Sen aloitteen tekijöistä kuuluisin oli Edinburghin herttua prinssi Philip, syntyään Kreikan prinssi ja itse ortodoksi. Hän vieraili kuten myös nykyinen kuningas Charles Pyhällä vuorella vuosittain.
Pyhä Athos-vuori on Bysantin kulttuurin viimeinen elävä jäänne ja ortodoksien tärkein pyhiinvaelluskohde. Nykyaika on tuonut luostareihin uutta tekniikkaa, myös matkapuhelimet ja tietokoneet. Ympäristön tilaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota, vaikka luostarien elämäntapa onkin aina ollut luontoa säästävä ja kunnioittava. Kaikissa luostareissa on esim. sähkövalo (ei kirkoissa), jonka tuottamisessa käytetään vesi-, tuuli- ja aurinkoenergiaa. Munkkien päivittäinen elämä perustuu edelleen periaatteisiin, jotka 1200 vuotta sitten omaksuttiin: rukoukseen, jumalanpalveluksiin ja työhön. Munkkien mukaan he ovat Pyhän vuoren ulkopuolella käydessään ”maailmassa”, ja vierailija tunteekin muutaman päivän luostareissa vietettyään olevansa ulkopuolella maailman häiriötekijöistä, stressistä ja turhuuksista. Vierailija saa luostareissa pidättyvää, mutta ystävällistä kohtelua.
Jukka Laaksonen